Skip to content

Värianalyysin teoria

loiva kiekura

Mistä värianalyysissa on kyse?

 

Omat sävyt tuovat parhaat puolet esiin

Värianalyysin kehittäjänä pidetään yhdysvaltalaista Carole Jacksonia, jonka 1980-luvulla julkaistu kirja Color Me Beautiful saavutti suuren suosion. Jacksonin ajatuksena oli, että meillä kaikilla on oma "värivuodenaika", jonka sävyt ovat parhaiten harmoniassa omien silmiemme ja ihomme sävyjen kanssa.

Värianalyysiteorian mukaan oman vuodenajan värisävyt piristävät ilmettä, korostavat omia luonnollisia sävyjä ja tuovat ihmisen parhaat puolet esiin. Sen sijaan liian kirkkaat tai voimakkaat sävyt vievät huomion ihmisestä itsestään, liian vaimeat sävyt saavat ihmisen näyttämään vaisulta, ja liian lämpimät tai liian viileät sävyt saavat ihon näyttämään kellertävältä ja korostavat sen epätasaisuuksia. 

12 värivuodenaikaa

Alun perin värianalyysin vuodenaikoja oli neljä – talvi, kevät, kesä ja syksy – mutta sittemmin on todettu, että neljän vuodenajan malli ei ole riittävän tarkka. Nykyisin käytetäänkin yleisimmin 12 vuodenajan mallia, jossa päävuodenajat on kukin jaettu kolmeen alavuodenaikaan.

Vuodenajoista talvi ja kesä sisältävät viileitä sävyjä. Talven sävyt ovat kirkkaita ja voimakkaita, kun taas kesän sävyt ovat himmeitä ja vaimeampia. Kevät ja syksy puolestaan ovat lämpimän sävyisiä, kevään sävyt ovat kirkkaita ja syksyn himmeitä.

Vuodenaikojen reunamilla olevat väripaletit nojaavat viereiseen vuodenaikaan. Esimerkiksi vaalean kevään sävyissä on vaikutteita kesän sävyistä, joten ne ovat hieman viileämpiä kuin lämpimän kevään sävyt. Tumman talven sävyt puolestaan ovat hieman lämpimämpiä ja himmeämpiä kuin viileän talven sävyt, koska niissä on vaikutteita syksyn sävyistä.

Värisävyjen ulottuvuudet

Värivuodenaikojen värisävyjä määrittää kolme tekijää: lämpö, voimakkuus ja kirkkaus.
Väriulottuvuudet

Värianalyysissa tarkastellaan, miten näille asteikoille asettuvat sävyt sointuvat yhteen omien sävyjesi kanssa.
Sopivatko sinulle paremmin lämpimät, kirkkaat ja voimakkaat vai kenties viileät, vaimeat ja himmeät sävyt – vai jokin näiden yhdistelmistä?

Löydä parhaat sävysi

Tilaa värianalyysi jo tänään